Etusivu Uutiset Ohjelma 2018 Taiteilijat Lipunmyynti Armollinen ainian Tuomiokirkko Historia Yhteystiedot

SATU KANKARE


Toivotan kaikki urkumusiikin ystävät lämpimästi tervetulleiksi Lapualle. Jo perinteeksi muodostunut urkufestivaali järjestetään kahdeksannen kerran Lapuan Tuomiokirkossa 21.-23.9.2018. Taiteenlajeista musiikilla on suurin vaikutus tunteisiin. Musiikki voi olla tunteen maailmassa tavalla, johon kieli ei pysty. Urkujen voimakas sointi on hyvin vaikuttava kokemus ja urkumusiikki onkin usein olennaisena osana mukana vahvasti tunteisiin vaikuttavissa tilaisuuksissa, kuten esimerkiksi häissä tai hautajaisissa. Lapuan Tuomiokirkossa on edelleen Suomen suurimmat urut, vaikkakin ne ovat valmistuneet jo vuonna 1838. Ympäristö tarjoaa konsertissa esiintyville ulkomaisille ja kotimaisille taiteilijoille upeat puitteet. Olen erityisen iloinen siitä, että tasokkaiden urkukonsertoijien lisäksi saamme tänä vuonna vieraaksemme myös Ilmajoen Oopperakuoron esittämään kauneimpia säveliään. Haluan kiittää taiteilijoita ja tapahtuman järjestäjiä tulevista urkuelämyksistä jo etukäteen. Toivotan teille nautinnollista, tunteisiin menevää ja vaikuttavaa konserttiviikonloppua sekä toivon teidän viihtyvän Lapualla. Satu Kankare kaupunginjohtaja