Etusivu Uutiset Ohjelma 2018 Taiteilijat Lipunmyynti Armollinen ainian Tuomiokirkko Historia Yhteystiedot

DAVID TIMM


David Timm syntyi 1969 Müritsissä Suoritti A-kanttoritutkinnon 1995 ja maisteritutkinnon pianonsoitossa 1996. Mozarteumissa Saltzburgissa jatko-opinnot 1999 erinomaisin arvosanoin. Dosentin virassa ollessaan hän suoritti 1998-2002 Kirkkomusiikin korkeakoulussa Hallessa ammattiin orientoivan tutkinnon kuoron ja orkesterin johdossa. Vuodesta 1998 saakka on Timm toiminut opettajana Leipzigin musiikki ja teatterikoulussa pääalanaan liturginen urkujen soitto. Timm on voittanut useita pianokilpailuja eri tyylilajien soittamisessa “ Mozartista Jazziin” Myös improvisaatio on Timmin vahvaa osaamisen aluetta. Vuodesta 2005 on Timm toiminut Leipzigin yliopiston musiikkivastaavana ja yliopiston kuoron johtajana. Timm on konsertoinut lukuisissa Euroopan maissa, lisäksi kaikilla mantereilla, ja toiminut radiossa musiikkiarvostelijana, josta hänet on palkittu mm. DVD-kunniamaininnalla 2003. Timm on toiminut lukuisissa tilaisuuksissa myös kuoron- ja orkesterinjohtajana.